maanantai 31. lokakuuta 2011
Henkilökohtainen oppimisympäristö.
"Saanko kuunnella musiikkia samalla kun teen tämän tehtävän?"
Niin tuttu lausahdus jo yläasteen ajoilta, mutta ikävä kyllä opettajat eivät tarkoita mitä sillä tarkoitetaan. Allekirjoittanut ainakin musiikkia kuunnellessa saa paremmin tehtävät tehtyä, ja järkevämpää tekstiä (tätäkin tekstiä kirjoittaessa kuuntelen musiikkia, tekstin loppuun saatte linkin kyseiseen biisiin).
Omasta mielestä kyseisen asian ymmärtäminen on tärkeä asia, itse ainakaan en saa mitään aikaseksi mikäli täytyy olla luokkahuoneessa monien ympäriöimänä, tarvitsen oman rauhan, oman tahdin minkä mukaan työskennellä. Ehkäpä siinä yksi syy, miksi en koskaan ole koulussa varsinaisesti loistanut.. :D

QR koodi.
QR-koodi o kaksiulotteinen viivakoodi joka on kehitetty japanissa 1994. "QR" on lyhenne sanoista "Quick Response". Kuten nimi kertoo koodin sisältö on purettavissa ja luettavissa nopeasti. QR-koodi on suosittu japanissa, se esiintyy laajasti monissa tuotteissa ja on kaikista suosituin tyyppi kaksiulotteista koodeista.

torstai 27. lokakuuta 2011
Number el magnificent kuusi!
Miksi nuorisotyön kuuluisi siirtyä myös verkkoon? Jaa'a, tämä on lähes sama kysymys kun talven ohi mennen mietitään, että pitäisikö jalkapalloa pelata taas ulkona nurmikolla, eli täysin itseselvä asia.
Tottakai nuorisotyön täytyy mennä perässä sinne, missä nuorisokin on. Melkoista perässä juoksemistahan se on, mutta se on pelin henki. Sosiaalisen kontaktin saaminen onnistuu myös kyllä verkossa, tosin voi olla hankalampaa saada nuori luottamaan täysin sinuun. Pieninkin epätietoisuus siitä, että välitätköhän sinä nyt oikeasti vai et, voi olla ratkaiseva pääte sinun ja nuoren väliselle keskustelulle. Eleet, jotka voit kasvokkain keskustellessa näyttää nuorelle (esim silmiin katominen, omat kehon eleen) täytyy yrittää korvata muilla keinoin verkossa asioidessa. Miten? Sitä en vielä aivan täysin itse tiedä, siksihän minä kyseistä asiaa tällä hetkellä opiskelen!
Omia vahvuuksia kyseiseen hommaan olisi pitkä yhteinen historia tietokoneiden kanssa, olen tottunut täysin internetin välityksellä juttelemiseen, monet tärkeät asiat tullu tämän kautta sumplittua. Näppäimistö on tutumpi kuin omat taskut, ja tekstin seuraaminen samalla kun kirjoitan vähentää kirjoitusvirheiden määrää = lisää nuoren silmissä sinun asiallisuutta kun et kirjota ihmeellisiä höpönlöpöjä tekstille. Myöskin kirjoitusnopeus tuo lisää aikaa miettiä mitä sanot = parhaimmassa tapauksessa kirjoitan yhtä nopeasti kuin ajattelen, joten voit miettiä aina uudelleen mitä sanot.
Harrastukseni ei pahemmin missään määrin hirveämmin tue tätä asiaa, joten vahvuuksia harrastuksen puolelta ei tule. Tai no, mikäli sieltä tulee nuori jolla on päättämisvaikeuksia lopettaakko amerikkalainen jalkapallo ja vaihtaa / lopettaa sen johonkin toiseen, silloin pystyn antamaan neuvoa antavia vinkkejä.

Numbero tehtävä el viisi.
Seuraavaa tehtävää väkertämään! Eli numero viisi.
Lue kavereidesi fb-sivuja. Mitkä asiat häiritsevät, mitä juttuja ei ehkä pitäisi julkaista? Mistä jutuista tulee sinulle hieman kummallinen olo?
On olemassa tiettyjä asioita, mitkä ainakin allekirjottanutta ärsyttää ylimeganolaamisen paljon FB:en hienossa maailmassa. Uudet päivityksen. Tai ei päivitykset, vaan miten usein niitä laitetaan. Ei kavereilleen tarvitse jokaisesta päivän askareesta ilmottaa, tulee "spämmätty" olo jos sielä on samalta imhiseltä väh. puolentunnin välein uusi yhden lausekkeen pituinen turhanpäiväinen päivitys. Pitäkää päivityksen mahdollisimman vähäisinä ja kertokaa mahdollisimman paljon asiaa yhdessä päivityksessä. Ja hieman kyseenalaisista tilapäivityksistä sarjassamme: "
(NIMI ON PIILOITETTU, kyseessä alaikäinen nuori tyttö) tänään dokataan ihan vitun villisti piiiiitkästä aikaa hyvässä seurassa! kuperkeikkaaaaa ;)
Mitä asioita voisi fb:ssä erityisen hyvin käsitellä? Mitä nuorisotyön sovelluksia voisimme facebookissa tehdä?
Yleisiä asioita, joihin moni nuori voisi osallistua juttelemaan. Esim. vaikka suomessa olleet kouluammunnat tai viimeaikoina Norjan tapaturma. Ihmisten on helpompi puhua omalla nimellään, isossa ryhmässä asioista, joka ei kuvaa heidän henkilökohtaista elämää, mutta kuitenkin kyseinen tapahtuma on järkyttänyt heitä.
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Nuorisotyötä netissä
Nuorisotyö internetissä on laajennut pienessä ajassa kokoajan entistä suuremmaksi. Vuodesta 2000 asti on poliisinkin toimesta toiminut nettipoliisia ja vaikka minkälaista virkanimeä. Netistä löytyy monenlaisia eri sivustoja jotka on suunniteltu nuorison "tarpeita" miellyttämään. On twitteriä, Habbo Hotellia, Irc-galleriaa, Facebookkia jne..
Tottakai tähänkin toimenkuvaan sisältää monenlaisia haasteita, voi olla vaikeaa jutella tärkeistä asioista ihmisen kanssa, kun et näe toisen elekieltä. Myös nuorison tavoittaminen miljoonista eri sivuista on todella haastavaa.
Lasten ja nuorten puhelimen ja netin toiminta noudattaa myös chatissa eettisiä periaatteita, jotka on hyväksytty Vapaaehtoisen puhelin- ja verkkoauttamisen eettisten periaatteiden neuvottelukunnassa. Eettisten periaatteiden mukaan yhteydenottajalle tarjotaan ennen kaikkea mahdollisuutta luottamukselliseen ja nimettömään keskusteluun.

tiistai 25. lokakuuta 2011
Here we go!
Tsädäm! Tänne on eksytty ja mielenkiinnolla katsellaan mitä pipomaisen hattumaista jännää eksyy ruudulle interwebzin ihmeellisen maailman välityksellä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)